torstai 20. lokakuuta 2016

Hih, me mennään HIHSiin ja muita iloisia juttuja

Veikon kisakausi on jäähdyttelyvaiheessa. Kipaan on kirjattu vielä yksi kolmostason tanssikilpailu Ypäjällä. Kauden päättäjäisissä Maija taivuttaa Mustan Oriin lempeään valssiin.

Koulukisailun jälkeen kelpaa orhin keskittyä talviturkin kasvattamiseen ja Lilja-tyttären muhkenevan vyötärönseudun tarkkailuun. Onkin mukavaa odotteilla, kun kotitalliin saadaan viimein, kahden välivuoden jälkeen, ihan uusia pikkukavioita. Veikosta tulee jälleen kerran isoisä ja tulokkaasta vähintäänkin kenttä- tai ihan mikä vaan mestari. On meinaan suvussa sen verran kovia kenttähevosia: isukkina varsalle on Veikon lempparikisakumppani Pimun Vilske!

Kulisseissa on viime päiviniä myös kiherrelty ja treenattu kajaalinvetoja. Tulevana viikonloppuna kaivetaan ketjut ja vyöt naftaliinista ja ponkaistaan Helsinkiin jäähallille näyttämään, että taittuu suomenhevoseltakin rock 'n' roll. Luvassa on kahden mustan suomenoriin taisto, jossa Veikkoa vastaan asettuu komea vihitottilainen Pörnä-Poika. Saas nähdä, kuinka meidän käy.

Kerttukin on rock. Kukkaistytön rooli ei sille tunnu sopivan.