tiistai 26. marraskuuta 2013

Ylettömän ylpeä talviturkki-isä

Musta Ori on kisakauden jälkeen kasvattanut tyytyväisenä talvikarvaansa kotitallissaan. Turkki on kutsuva: silkinpehmeä, tiivis ja kiiltävä. Komeat sohvatyynyt siitä saisi, totesi ohikulkijakin. Musta Ori siihen virkkoi tarvitsevansa karvansa ihan itse.

Tänä talvena päätettiin tallissa olla karvoihin koskematta. Loimetta kelpaa siksi turjakkeen kaamosajan ohutta päivänvaloa vastaanottaa. Loimi laitetaan selkään vain hikeä kuivattamaan tai taivaanisän vesipiiskaa pehmentämään. Luntakin saisi jo sadella, jotta Musta Ori erottuisi paremmin tarhastaan.

Jälkeläisten edesottamukset maailmalla ovat saaneet talvivillaisen isäoriin röyhistämään rintaansa: ovat ne loistavia, isäänsäkin parempia! Viimeisimpänä meni kaksivuotias tummanrautias Tihin Onni voittamaan koko valtakunnan valtiaan tittelin Helsingissä. Legendaarinen Eero Perttunenkin kehaisi uljasta Onnia voiton selvittyä: "Tämän päivän voittaja oli hienon tyyppinen ja hyväliikkeinen ori ja valinta oli lopulta helppo tehdä."

Koko uutisen ja komeat kuvat löytää täältä: Tihin Onni Valtakunnan valtias.Veikko onnittelee!

Samassa näyttelyssä leijaili tammavarsa Neppastiina jälleen yhdeksikön arvoista ravia. Samaan kiitettävään arvosanaan ovat tänä vuonna yltäneet myös kotitallin symppispoika Maarian Tarmo sekä yksivuotias kaunotar Valssin Pyörre. Kiitettäväkerhossa on edelliseltä vuodelta myös komea Kaitaisten Viljami sekä edellä mainittu Tihin Onni. Musta Ori uskaltaa melkein jo uskoa - hienoja äititammoja unohtamatta - joustavan ravinsa periytyvyyteen.

Kotitallin perilliset Lilja ja Sampo pakkaavat tavaroitaan. Viikonloppuna on edessä muutto talvikotiin, pois synnyinsijoilta. Onneksi molemmat jäävät ihan lähistölle ja jälleennäkeminen on todennäköinen. Emätammojen itku on oleva sydäntäsärkevä, mutta kevään ja uuden odotuksen voimalla päästäneen pian yli murheen.

Maarian Lilja ja Maarian Sampo loppusyksyn yhteislenkillä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti