torstai 14. maaliskuuta 2013

Peruutettu kevät, maastoestetreeniä ja videoensi-ilta

Jo alkaa riittää tämä talvi! Tallin vesihana paukahti taas jäähän, kun henkilökunta ei ollut riittävästi varautunut maaliskuisiin pakkaspoljentoihin. Lämpöpuhallin kierrättää vieläkin sähkömittaria niin, että maksajaa hirvittää. Tammojen ajoissa alkanut karvanlähtö ei ainakaan ennusmerkistä ole käynyt: suomenhevosturkille tuntuisi olevan edelleenkin käyttöä.

Musta Ori katselee kotitammojen mahoja hellyyttä ja hämmennystä mielessään. Miten voikin viehko ja pehmyt karvamassu venyä niin mojoviin mittoihin? Runsaan kuukauden päästä saa Veikon ohella emäntäkin jo alkaa valvomisensa. Viirun ja Veikon ensimmäistä yhteistä jälkeläistä odotetaan saapuvaksi ennen vappua. Pulleat odottajat ovat hyvävointisia ja harrastavat edelleen hillittyä liikuntaakin.

Vaikka hanki pitää tiukassa otteessaan tallipihaa, pääsi Veikko viime viikonloppuna jo kokeilemaan kesäistä harrastustaan, maastoesteitä. Ratun tallin hienoissa puitteissa valmensi Seppo Laine, joka ihasteli Mustan Oriin letkeyttä ja kapasiteettia. Treeni olikin silkkaa ilonpitoa, ja lopuksi Veikko nosteli otsatukka hulmuten jalkansa yli maneesin massavimpien esteenjässiköiden. Kuvatallennekin saatiin todisteeksi:

https://www.youtube.com/watch?v=hLb4olhEcv8


Veikko on jokakeväiseen tapaansa innostunut jälleen show-bisneksestä. Tänä vuonna panostetaan poikkeuksellisesti sähköiseen esitykseen. Puoliveristen oripäivillekin tehtiin show-tiimin kanssa lähtöä, mutta suunnitelma muuttui rock-videoensi-iltaan. Kuvauksissa on ollut vauhtia ja naurua. Lapsosetkin ovat päässeet soittelemaan rainalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti