Kotitalliin syntyi kesäkuun alussa toinen perillinen Lilja-prinsessan leikkikaveriksi. Viisas ja kokenut Hilkka-tamma harhautti vahtijansa, ja pyöräytti rautiaan orivarsan aamuyön hiljaisena hetkenä. Oli siinä Omistajalla unien hieromista silmistä, kun monitorissa olikin kaksi hevosta yhden muhkean sijaan.
Kun tulokas päivällä päästettiin pihalle pitkiä jalkojaan testailemaan, piti silmiä hieraista toisenkin kerran: varsa liikkui niin komealla askelella! Nimikin vahvistui siinä katsellessa. Tuollainen liitokavio on kuin Kalevalan sampo, rikkautta ja rakkautta tursuava.
Onnellinen äiti ja parin tunnin ikäinen Maarian Sampo. |
Sampo on osoittautunut myös luonteeltaan varsin erityiseksi. Sille kaikki on helppoa ja mukavaa, ja ihmiset ovat sen mielestä huippukivoja. Isä-Veikko on nähnyt poikansa sielussa paljon itseään: samanlainen, suora ja sydämellinen.
6 päivän ikäinen Sampo jututtaa isäänsä. |
Lilja on kasvanut kohisten. Se on kovin komea tammataimi. Laidunelosta somasti tursahtanut Viiru-äitikin pääsi jo kentälle pyörähtämään, ja trinsessan liikehdintää saatiin samalla tallennettua: Maarian Lilja, ikää melkein 2 kk .
Iloisia varsauutisia on kuulunut muualtakin: pikku-Veikkoja on tänä kesänä tähän mennessä syntynyt kaksitoista, 5 oria ja 7 tammaa. Tulokkaiden ulkomuotoa ja elämänasennetta on kovasti kiitelty.
Sen sijaan kesän kahdeksannen tammajälkeläisen kohtalo vetää Musta Oriin mielen edelleen apeaksi. Kaunis, ruunikko tytär olikin liian hyvä tähän maailmaan. Osanotot kasvattajalle.
Kun kotitallin superäidit ovat keskittyneet poikastensa kasvattamiseen, on isä-Veikko ehtinyt Lotan kanssa kylille kisoja kiertämään. Kausi on ollut mainio, ja menestystä on tullut. Rusetteja on kertynyt tallikäytävän seinälle kaunis rivistö, ja väriä solmukkeissa on ihan sinivalkoisesta alkaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti