Aluemestaruushattutemppu!

Mitalisade sai kultaista jatkoa, kun Lotta ja Veikko ponnistivat männä sunnuntaina Salossa Lounais-Suomen alue-estemestareiksi. Kilpailu oli intiaanikesäisenä päivänä oikea cooperin testi, sillä kotimaiset kylmäveriset kisasivat paremmuudestaan peräti kolmen radan verran (100 / 105 / 105). Hyvin kesti talvikarvaisen kunto - sinivalkoinen puki Mustaa Orhia todella kauniisti!

Kotimatkalla laskeskeltiin, että nythän on Orhilla aluemestaruusmitali ihan jokaisesta ratsastettavasta mestaruuslajista. Kuusivuotias Veikko tanssahteli aluekouluhopealle Petra Ulmosen kanssa. Seitsemänvuotiaana jätettiin karkelot väliin, mutta nyt kahdeksanvuotiskesänä on tämän uuden, kirkkaimman lisäksi pokattu hopeinen lätty jo paikallisista kenttämestaruuskisoista.

Tämähän juuri on sitä parasta suomenhevosessa, muistutti Omistaja: monipuolisuus!

Tuoreen kultamitalistin hehkua (kuva: Milla Vihanto)

Kenttämestari 2013!

Kenttämestari 2013

Oli siinä Mustalla Oriilla ihmettelemistä, kun Kangasalan kesäpäivät huipentuivat uuden kenttämestarin juhlintaan! Kahden komean eskadron-ratsukon saattelemana tepsutti yönmusta pörröpää kartanon maille palkittavaksi. Ratsastajan kaulaan ripustettiin kultaista mitalia, ja ratsun mustat kupeet peitettiin joulunpunaiseen kunniaviittaan. Omistajan silmäkulmassakin välkähti oudosti, kun juhlava musiikki kaikasi suvisunnuntain kirkkaudessa.

Jälkikäteen paljasti taustatiimi etukäteistoiveita ja -arvioita toisilleen: kyllähän se mitalille voisi yltää, vaikka vastassa oli vaikuttava leegio entisiä mitalisteja. Kovassa kunnossa oli hevonen, ja rastastajallahan oli ihan sukuvelvoitetta suomenratsujen kenttäkisoista. Kullasta ei kuitenkaan ääneen pukistu edes ensimmäisen päivän johtotuloksia märehdittäessä; ei lounaissuomalaiseen ihmisluontoon kuulu kissan hännän nostelu.

Kotiin palattuaan Musta Ori kutsui kannustajiaan kultakahville kotipihaan, ja katseli tyytyväisenä kakunsyöjiä katoksestaan. Haki se kohteliaasti leipäpalasenkin onnittelijoiltaan, mutta muuten tyytyi majesteetilliseen sivustaseurantaan. Tilaisuudessa muistettiin kiittää kasvattajaa, heinäntoimittajaa, kengittäjää ja jos vaikka ketä - korostettiin, että ilman toimivaa tiimiä olisi kruunu jäänyt saamatta.

120 cm, kuva: Camilla Sipponen

Seuraavana viikonloppuna kokeiltiin ulottuvuutta myös suomenhevosten estemestaruuksissa Ypäjällä. Ensimmäisen päivän osakokeen estekolinat olivat harmillisia, ja sijoitus jäi kauas kärjestä. Toisena päivänä meno oli tutun rentoa, ja Musta Orhi löysi itsensä kohta kymmenen parhaan joukosta mestaruuskisan kolmannelta kierrokselta. Korkeus oli jo 120 cm, ja urheasti osoitti Veikkonen venyvyytensä. Loppusijoitukseksi kirkastui 7. sija, mistä oltiin hyvin iloisia!

Ypäjän-retkestä jäi seurueelle muutenkin mainio mieli. Lauantaina osallistuttiin jälkeläisten kanssa orikavalkadiin. Tilaisuuden aluksi yllätettiin Orhi palkitsemalla se InnoEguine-hankkeen nimissä komealla loimella.

Ilveilevän Oriin palkitseminen

Tavattoman ilahduttavaa oli katsella Veikon 0-, 1- ja 2-vuotiaita manttelinperijöitä. Niin urheasti kipsuttivat ne kukin vuorollaan esiteltäviksi. Sun Helmi veti kärryissään suloista pikkupoikaa, Kajon Keikari otti tilanteen maailmanmiehen tyyneydellä, Maarian Touko näytti olevan derbykentällä kuin kotonaan ja Valssin Pyörre hauskuutti yleisöä juurtumalla patsaaksi etusuoran alkuun. Kuin kirsikkana kakussa tanssahteli pikkumusta Katallin Hamilton lopuksi vapaana emänsä perässä ja sai yleisön huokailemaan ihastuksesta. Musta Ori oli kovin ylpeä lapsukaisistaan: Veikko ja jälkeläiset derbykentällä

Kiirettä pukkaa: rakkaudentöitä ja mestaruuksia

Kesä on vanhentunut jo elokuun ehtooksi. Lämpöä ja kaunista on riittänyt niin ilmaston kuin morsiantenkin tahoilta. Veikko on donjuanmaisesti jakanut rakkauttaan ympäri valtakunnan, joten ensi kevääksi on lupa odottaa taas liutaa hienoja pikkuveikkoja ja -veikottaria. On se onni, ettei isäoriin tarvitse äitihevosille elatusapua maksaa rakkaudentöistään; konkurssiinhan tässä orhi ajautuisi.

Heinäkuun lopussa Lounais-Suomen kenttämestaruuksissa ripustettiin Lotan kaulaan hopeista mitalia. Kultakin jo kimmelsi tarjottimella, mutta sääntökirjan alapykälän alaluvusta löytyi rajaus, joka pudotti kylmäverisen kylmästi kakkossijalle. Komealtahan sekin lopulta tuntui, kun pisteetkin olivat tismalleen samat kuin voittajalla. Vastassa oli kuitenkin hyvin komea kattaus kovia, urheilurotuisia kavioeläimiä.

Tulevana viikonloppuna tutisee ainakin Omistajan puntti, kun vuorossa on suomenhevosratsujen haastavin miehuuskoe: kenttämestaruuskilpailu. Kanssakilpailijoilla on jo palkintokaapissa mitali jos toinenkin - äkkiseltään laskien matkaan pinkaisee ainakin neljä aikaisempien vuosien mitaliratsukkoa.

Mestaruuksissa Niinisalossa v. 2012 (kuva: Camilla Sipponen)

Musta Ori on valmistautunut kilpailuun kotitarhassa arabiruunan kanssa kepeitä jutustellen ja vähän jopa puolivakavana valmennuksissa käyden. On näytetty suomenhevosaskellusta niin Eevamaria Porthan-Broddellille kuin Kari Nevalallekin. Molemmat ovat luokitelleet Veikon suorastaan epäsuomenhevoseksi, mikä lienee kaikessa vieraannuttavuudessaan ihan imartelevaa.

Niinisalon rataesteillä 2012 (kuva: Camilla Sipponen)

Mikäli Kangasalan kesäpäivistä kunnialla selvitään, pakataan elokuun viimeisenä viikonloppuna karavaani uudestaan ja suunnataan Suomen hevosrikkaimpaan kuntaan. Ypäjällä on tarkoitus tavoitella korkeuksia estemestaruuksissa ja näyttää kuninkaallisyleisölle rivistö jälkeläisiä. Veikko tavataan orikavalkadissa 31.8., ja mukaan ovat lähdössä Sun Helmi, Maarian Touko, Valssin Pyörre, Kajon Keikari sekä pikkumusta maitovarsa Katallin Hamilton. Tulkaahan tervehtimään!

Kuivan kesän kähinää

Turku on kärvistellyt kaiken ruskistaneessa, välimerellisessä ilmanalassa jo monta viikkoa. Ei ole ruoho viheriöinyt edes aidan toisella puolella, vaan korsi on janoa rutisten käpertynyt kippuralle. Viimeksi on näin kuivaa ollut v. 2006, virkkovat viisaammat. Veikko sen muistaakin: poikain kanssa laitumella sai se silloin yksivuotiskesänsä viettää.

Tänään kumarsivat ihmiset naapurikunnasta lähestynyttä tummanpuhuvaa pilvipeittoa kuin pikkulapset jäätelöautoa. Viimein se tulisi, ihanaa, kohta saadaan kunnon vesisade! Vaan kuinka hajaantui pilvimokoma juuri ennen Mustan Oriin tallipihaa: puolet lähti vasempaan ja toinen karkasi oikeaan. Aurinko repäisi itsensä esiin tummuuden takaa, kuin ivaillen kuumotti pölyävää kenttää ja nyykähtänyttä nokkospuskaa. Ei, niin epäreilua!

Musta Ori on kiittänyt tarhansa katoksen rakentajaa. Peltikaton suojassa kelpaa piilotella päivää pahimman porotuksen ajan. Naapuritarhan valkea arabiruuna on ilkkunut suomenorhin hikistelyä. Tarinat esi-isäin monipäiväisistä aavikkolaukkakilpailuista ovat olleet lennokkaita.

Huomenna on tarkoitus uhmata hellepäivää kenttäkilpailuissa. Vesiesteeseen voi toki heittäytyä, jos liian tukalaksi äityy.

Kesätöitä, perillisiä ja kisaretkiä

Musta Ori on nauttinut kesästä täysin lavoin. Aurinko hellii juurikin sopivasti, ja kesän herkut ovat tarjolla ihan turpakarvan päässä. Kesän morsiametkin ovat olleet jälleen ihan valtakunnan ykköslaatua: jalosukuisia, silkkikylkisiä säihkyripsiä. Kyllä on oriin kelvannut rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Kotitalliin syntyi kesäkuun alussa toinen perillinen Lilja-prinsessan leikkikaveriksi. Viisas ja kokenut Hilkka-tamma harhautti vahtijansa, ja pyöräytti rautiaan orivarsan aamuyön hiljaisena hetkenä. Oli siinä Omistajalla unien hieromista silmistä, kun monitorissa olikin kaksi hevosta yhden muhkean sijaan.

Kun tulokas päivällä päästettiin pihalle pitkiä jalkojaan testailemaan, piti silmiä hieraista toisenkin kerran: varsa liikkui niin komealla askelella! Nimikin vahvistui siinä katsellessa. Tuollainen liitokavio on kuin Kalevalan sampo, rikkautta ja rakkautta tursuava.

Onnellinen äiti ja parin tunnin ikäinen Maarian Sampo.

Sampo on osoittautunut myös luonteeltaan varsin erityiseksi. Sille kaikki on helppoa ja mukavaa, ja ihmiset ovat sen mielestä huippukivoja. Isä-Veikko on nähnyt poikansa sielussa paljon itseään: samanlainen, suora ja sydämellinen.




6 päivän ikäinen Sampo jututtaa isäänsä.

Lilja on kasvanut kohisten. Se on kovin komea tammataimi. Laidunelosta somasti tursahtanut Viiru-äitikin pääsi jo kentälle pyörähtämään, ja trinsessan liikehdintää saatiin samalla tallennettua: Maarian Lilja, ikää melkein 2 kk .

Iloisia varsauutisia on kuulunut muualtakin: pikku-Veikkoja on tänä kesänä tähän mennessä syntynyt kaksitoista, 5 oria ja 7 tammaa. Tulokkaiden ulkomuotoa ja elämänasennetta on kovasti kiitelty.

Sen sijaan kesän kahdeksannen tammajälkeläisen kohtalo vetää Musta Oriin mielen edelleen apeaksi. Kaunis, ruunikko tytär olikin liian hyvä tähän maailmaan. Osanotot kasvattajalle.

Kun kotitallin superäidit ovat keskittyneet poikastensa kasvattamiseen, on isä-Veikko ehtinyt Lotan kanssa kylille kisoja kiertämään. Kausi on ollut mainio, ja menestystä on tullut. Rusetteja on kertynyt tallikäytävän seinälle kaunis rivistö, ja väriä solmukkeissa on ihan sinivalkoisesta alkaen.

Varsoja syntyy ja rakkaus kukoistaa

Tulihan se kevät Suomeen, vaikka moni jo luuli talven pitkittyneen jäädäkseen. Talvikarvat on riisuttu ja testosteroni alkanut ihanasti kohista Mustan Oriin otsalohkossa. Niin paljon olisi kauneutta maailmassa, mutta niin vähän aikaa - ja sähköaidatkin vielä rajoittamassa miehisiä haaveita.

Vapun jälkeen alkoi kotitallin muhkea Viiru-vaimo viimein punkea viimekeväisiä rakkaussiemeniään maailmaan. Melkoisen hienon jälkeläisen se olikin 11 kuukaudessa ehtinyt kasvattaa. Veikon ja Viirun esikoinen on prinsessamaisen kaunis, isonivelinen, lennokasliikkeinen, täydellinen tammavarsa Maarian Lilja. Silmäripsipituuttakin on koko silmän peitoksi.

Viiru-mamma taisi muistella aikaisempien varsojen kohtaloa: ihmispedot vievät lopulta poikaset! Se päätti vetää korvat tosi tiukasti pitkin hopeista harjamartoaan ja viestittää ihmisille, että tätä lasta ette muuten saa. Talliväki päätti antaa hormonihuuruisen emätamman rauhassa irvistellä alkupäivät. Nyt on Viirun lupsakampi puoli jälleen löytynyt, ja trinsessaa on päästy käpälöimään. On se mahtava taideteos: silkkinen varsakarva, pienenpieni turpa kaikkine tarvittavine hienouksineen, vaaleanpunaisista ikenistä kurkkaavat hampaanpoikaset.

Kevät ja hormonimyrsky tekivät temput Viiru-mammallekin Liljan-vahtimistehtävässä, kun varsakiima sai sen ajatukset jo tuleviin jälkeläisiin. Voi sitä lemmenlaulantaa ja pissailukoodausta. Musta Ori tunsi olonsa oikein vaikeaksi, kun niin kovasti toisaalta  kutsuttiin mutta toisaalta samalla kiellettiin. Onneksi se pääsi helpottamaan takajalkovälinsä painetta jo Ordenojan keinovaimon selkään. Kevään ensimmäiseksi morsiameksi ilmoittautui Neiti Eversti, ja Veikko lähetti sille erän vilkkaita ja pontevia pikkualokkaita.

Musta Ori laski, että sille on tänä keväänä on syntynyt jo seitsemän jälkeläistä. Taitaa olla taas viime vuoden tapaan tammavoittoinen vuosi, sillä viisi tulokkaista on tammoja ja kaksi oriita. Pikkumusta Katallin Hamilton edustaa orivarsavähemmistöä.

Näkymätön virusvihollinen ja hevostallin kevätaskareet

Hevoset ovat tänä keväänä saaneet lehdistä harvinaisen paljon palstatilaa. Ensin kohistiin kuolleista hevosista elintarvikkeina, nyt jyristään elävistä hevosista virusuhattuina. Kuuluu herpeskohinasta vähättelyäkin: liekö kevään hevostapahtumien peruminen vain ratsuväen ylireagointia, kun raviratojen kaviourilla on kuitenkin täysi kilvanajo meneillään.

Koska eläinlääketiedekään ei testituloksia odotellessa vielä ole täysin kartalla tilanteen vakavuudesta ja rakkaiden kotivaimojen hyvinvointi on orhille ensisijaisen tärkeää, päätti Veikko liittyä ylivarovaisten joukkoon. Innolla odotettu HC/SH-messuesiintyminen peruuntui viime metreillä, ja niittivyöt kätkettiin takaisin rekvisiittalaatikkoon. Harmittaahan se toki koko bändiä, kun hartaasti suunniteltu ja valmisteltu keikka näin jäi väliin.

Kevätaskareita on sen sijaan kotitallilla riittänyt. Talven aikana tuotettua ruskeaa kultaa on löytynyt hankien alta laattoina, ja entisaikain työhevossukuiset ovat takajalkaa leputtaen päiväuniltaan seuranneet ihmisvoimain kakanlappoa. Ilkikurisesti on välillä töräytetty uutta höyryävää palvelusväen lisäpuhteeksi.

Veikon mielestä on ollut tavattoman mukavaa, kun puhiseva kottikärryihminen on sen tarhaan puhdistustöihin tullut. Oripoika joutuu testosteronivammansa vuoksi tarhaamaan yksin, ja ihmiskaverin kyläily on toki tyhjää parempaa. Osallistuva luonto käy toisinaan pilkkihaalarityöläisen hermojen päälle, mutta täyteen lapattujen kakkakottikärryjen kaataminen on Veikosta tavattoman hupaisaa.

Kevätaskareena on varsomiskarsinaan viritetty jo kameravalvontakin. Tammojen tisseissä on päivien lämmettyä ollut pientä pullistumaa, ja Viirua on parina iltana monitorilta seurattu. Salakatselun myötä selväksi on käynyt, miten muhkean tammamamman karsinasiivottomuus aiheutuu. Heinät on syytä möyhiä ympäri yksiön ennen maistamista ja kakkahan tulee, kun on tullakseen - vessanurkkaus on Viirulaiselle turhan moderni käsite.