Päättynyt kaamos ja keväiset mietteet

Kaamos on päättynyt ja aurinko käväissyt lähes tunnin ajan näkyvillä jo Suomen pohjoisimmassakin kunnassa, Utsjoella. Valon lisääntymisen tahti on kuin jokavuotinen ihme, lupaus uudesta alusta.

Aurinko on kimmeltänyt ihanaa, ohutta valoaan Mustan Oriin tallipihaan ja saanut mietteet jo tulevaan kesään. Pakkasukko on tosin samalla muistuttanut kerrospukeutumisen tärkeydestä - tänäkin aamuna paukkui kotitallin mittarissa -26 asteen verran pohjoista terveistä.

Hevosten vuosihuolto tehtiin tällä viikolla. Veikko ja ihanat tammat raspauttivat hampaansa. Kaikilla oli heinästyskalusto kiitettävässä kunnossa. Rokotukset päivitettiin samalla, ja otettiinpa Veikolta jo oriasemavierailut mielessä cem-testikin. Kaamoksen aikana syntyi nimittäin päätös siitä, että Veikko jatkaa miehistä työtään myös ensi kesänä, mikäli kiinnostusta hameväen suunnalta on. Kotitallissa on ainakin yksi rakkaudennälkäinen jo ilmoittautunut, sillä jos vaan ja toivottavasti kun kaikki hyvin menee, uusitaan Viiru-vaimo Veikolla.

Ratsastusrintamalla on talvisen rauhallista. Sopivan lumipeitteen ansiosta on kotikenttä pysynyt lähes katkotta käyttökunnossa. Veikko on jumppaillut siinä kepeästi ja piipahtanut vain toisinaan maneesilla vakavammassa työnteossa. Viikon kohokohtia ovat olleet pitkät maastoretket vaimon seurassa. Orhi on ollut silmin nähden mielissään tammaseurasta ja hörhöttänyt ylpeänä raviradan urheiluhevosille, että tässäpä mennään: minä ja häikäisevän kaunis tiine rouvani.

Ihana tamma ja hevosten syntymäpäivä

Onnekasta uutta vuotta kaikille!

Veikko sai yhdistetyn joulu- ja syntymäpäivälahjan, ja olipa tästä paketista Omistajakin hyvin mielissään. Tallipihaan tallusti joulun jälkeen muhkeamuotoinen kaunotar, ratsukantakirjatamma Peli Vietti.

Tämä Viiruksikin kutsuttu jumalatar otti heti paikkansa Orhin pikkutallissa. Hämmentävän viisaasti se ymmärsi, missä mikäkin sijaitsee, mistä missäkin on kyse, milloin syödään ja miten käyttäydytään. Maailmannaisen elkein se katsoi läpi uudet kaverinsa ja laski sitten päänsä heinäkasalle. Se siitä kotiutumisstressistä. Kotitallin tasapainoinen rauha säilyi rikkumattomana, vaikka kaviot lisääntyivät neljällä. Mustan Oriin tervetuloriittikin oli vain hellää, matalaa hörinää ja kaksi kimeää hirnahdusta.

Vuoden vaihtuessa ikävuosia ropisi Veikon tallin hevosille kuin hedelmäpelistä kolikoita: Veikko on nyt mies parhaassa iässä, kahdeksanvuotias kolli. Ihanaiset tammat ovat sen sijaan puumaiässä - Hilkka 17 ja Viiru 15 vuotta. Arabiruunakin huitelee jo menemään hevosen keski-ikää, kun mittari näyttää 14 vuotta.

Ikäkeskiarvoa tasapainottavat Hilkan ja Viirun salamatkustajat, niillä on ikää nyt 6 ja 7 kuukautta. Varsanodotus on siis edennyt jo yli puolen välin eli lähelle jännittävää. Potkuja ja nuljuntaa on bongattu, ja varsojen ulkomuotoa ja nimiä jo mietitty. Viime kesänä saatiin kotitalliin kaksi uljasta orivarsaa; olisikohan nyt tammajälkeläisten kesä?

Jäljet hangessa ja lisää lunta

Talvipäivänseisaus on jo selätetty. Sen aikaan oli aurinko suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella ja päivä lyhimmillään täällä pohjoisessa. Tuntuu, että valo lisääntyikin saman tien kuin taikaiskusta. Aattoiltana auringonlaskun aikaan ihmetteli orhi hankeen ilmestyneitä jälkiä: tonttu retkellään poikkesi Paimalaankin ja tallin väen tuomisillaan ilahdutti.

Joulupäivänä ei aurinkoa nähty, kun taivas roikkui painavana sadepilvistä. Valkoista jouluiloa tuprutti niin, että Veikon loimelta olisi voinut lumikolalla sitä puhdistaa. Piha oli pehmeä ja äänet vaimentuivat kuiskauksiksi. 

Jouluillan kinkunsulatusratsastus oli mitä mieluisin niin kuskille kuin ratsullekin. Palkaksi kepeistä askelista sai musta ori asiaankuuluvat, mustat herkut: hevoslakritsi maistui makoisalle ja teki hengityksenkin raikkaaksi ja hehkeäksi.

Jouluiloa, ystävät!

Kermahattusomisteiset pyöröpaalit ja joulun odotus

Koko eteläinen Suomi on pyristellyt lumikaaoksessa. Sointuisa, talviseen teemaan sopiva uudissana on bongattu uutisteksteistäkin: nyt on ollut monessa paikassa lumijumi.

Veikon kotitiekin koki oman lumijuminsa viimeksi viime viikonloppuna, kun ilma ja tien pinta olivat lunta tulvillaan. Puolen kilometrin osuus kotitiestä jäi suunnattoman lumivallin alle. Siinä loppuivat autoista hevosvoimat, kun asukkaat jumia kyntää koettivat. Suomenhevosvoimin tien selätys oli toki leikkiä vain, ja retki maneesille saksalaisvalmentajan silmäin alle hoitui vaivatta.

Ihmisten paistaessa jouluherkkujaan sisätiloissa on Veikolla ollut aikaa paistatella talvipäivää tarhassa. Hevosten jouluherkut eivät arkiappeesta poikkea. Joulukoristeen ovat heinäpaalitkin saanet ihan taivaan lähetyksenä: komeat, kermamaiset tursokkeet ovat kasvattaneet paaleja puolisen metriä. Uuden paalin avaajan suusta kuului vähemmän jouluisia toivotuksia, kun vihreän kullan luo piti tie Moran lisäksi lumikolalla raivata. Aina ei kaunis koristelu ole elämää helpottava ilo.

Ronjeremymäisen satulahuovan koeajo

Omistajan on vanhemmiten kuultu manaavan turhaa kulutusjuhlaa: "Meillä on jo sellainen, ja se on vielä ihan ehjä, ei me tarvita uutta." Vannoo puolivakavissaan kotimaisen työn ja kestävän kehityksen nimeen. Repsahtelee se kuitenkin edelleen houkutuksiin, vaikka päkinää itsekseen pitääkin.

Perjantaina sattui paikallisen hevostarvikeliikkeen joulumarkkinoilla silmään ihanuus, joka tukahdutti hetkeksi Omistajan viherrysajatukset. Täydellinen turhake (tätä lajia on kotitallissa kymmeniä jo entuudestaan) ja juuri Veikon näköinen. Niin kääräistiin joulupaperiin satulahuopa, joka oli pehmeän pullea kuin kuninkaan Hästens-patja, reunuksessaan pröystäilevä, kiiltävä kultasomiste kuin Ron Jeremyn kalsareissa. Kaiken kruununa kolmekin kultaista kimallekruunua, ojdå.

Veikko lähes noloissaan kantoi uutta asustettaan arkilenkillä. Mitähän se mietti, siveä Hilkka-vaimokin tarhastaan, kun mies tuolla lailla koristettiin.

Tilsakumipelastaja ja hiljainen kotitalli

Kengittäjän valkoinen Hiace lipui messiaanisesti tallinpihaan, ja liukastelevan ratsukon ahdinko oli ohi. Hurraahuudoin vasarakätinen pelastaja vastaanotettiin, palmunlehvin leyhyteltiin.

Orhin joka jalkaan laitettiin kunnon hokkivarustus, ja tilsakumeilla viimeisteltiin pito. Omistajan keksimät, laiskuusväritteiset tekosyyt piti siis unohtaa: nyt on päästy lenkille hankeen, pellolle, kentälle, raviradalle, hiittisuoralle. Iloinen onkin ollut orhin askel! Maltilliset pakkaslukemat ovat viimeistelleet talviliikuntahetkien riemun.

Kotitallissa on hämmentävän hiljaista. Kotona asustavat nyt vain Musta ori, Ruskea tamma ja Valkoinen ruuna. Maarian hienot orivarsat, Veikon manttelinperijät Touko ja Tarmo muuttivat uuteen kotiinsa itsenäistymään lähes kuukausi sitten, ja sen jälkeen on tallissa ihmetelty hieman haikeinakin autiutta. Ikävähän niitä jäi, vikkeläliikkeisiä pikkukavioita, suukoteltavia samettiturpia, syliintunkevia pörröharjoja. Onneksi on kuvin ja kuulumisin saatu varsojen onnistunutta uutta elämää seurata.

Talven taituttua alkaakin taas konkreettinen uuden odotus. Hilkka-tamman vatsakupu on jo suurentunut, ja Toukon täyssisarusta odotetaan syntyväksi toukokuun lopussa. Jo kuukautta ennen on toisen omavaimon, Viirun laskettu aika.