sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Nuortunut vanhus, alakyntinen kissa ja häntäkannel

Koira.netin mukaan kultaisennoutajan keskimääräinen elinikä on 10 vuotta, 1 kuukautta. Veikon tallin Vanhalla Vahdilla, Viivillä, on mittarissa nyt neljä vuotta ja kaksi päivää keskiarvoa enemmän. Vanhuus kolottaa luissa, mutta sielu on lennokas. Varsinkin ruoka-aikaan.

Lumi sai Vahdin tänään innostumaan lumikylpyihin ja nuortumaan ainakin kuusi vuotta.


Tallipihassa riitti toisenlaistakin vipinää, kun kissojen rääkynä rikkoi sunnuntaiaamupäivän rauhan. Hieman Hitaalla Käyvä Tallikissa otti leikatusta kollista mittaa ja yritti osoittaa reviirirajoja Valtavalle Vieraalle Kissalle. Köpelöstihän siinä kävi: Hitaalla Käyvä sai kirjaimellisesti korvilleen Valtavalta Vieraalta. Jo valmiiksi repaleinen korva koristui uusilla korvamerkeillä, ja myös toiseen, aiemmin ehyeen kuulottimeen tuli verestävä raidoitus. 

Hitaalla Käyvä esitteli myöhemmin uudistuneita lerpakkeitaan jopa ylpeyttä kehräykseessään. Vihjasi varmaan, että Valtavalle Vieraalle kävi vielä kurjemmin kaksintaistossa. Vaikea uskoa.

Veikko kokeili pellonpohjan kestävyyttä ratsastaja selässään. Pääosinhan se kestikin, ja lumivaippa antoi jopa pientä vastusta kahlaajalle. Kantahokkien riittämättömyys kuitenkin todistui jälleen harmillisesti.

Pellolla kerättiin aistikokoelmaan taas uudenlaista, talvista suomenhevoskehotaidetta. Pitkä sänki pilkotti hangen läpi, ja siinä kahlatessa Veikon pitkä häntä pyyhki korsien kannelta. Ratsastaja alkuun luuli, että joku seuraa hännillä. Suomenhevoshännän soitantaahan se oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti